Tulossa: uusi yhdistyksen hallituskoulutus PS:n järjestötoimijoille

Perussuomalaisten yhdistysten hallitusten jäsenet saavat tänä  syksynä uuden ja laadukkaan koulutuspaketin, jonka tavoite on syventää yhdistystoimijoiden hallitustyöskentelyä ja antaa ideoita yhdistyksen toiminnan kehittämiseen. Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutus (YHO) sopii jo hallitustyötä tekevälle tai hallituksen jäseniksi vasta aikoville.

Huom! Koulutuksen ennakkoilmoittautuminen on käynnissä. Klikkaa tästä ilmoittautumaan >>

Pekasuksen jäsenjärjestöt ehdottivat keväällä yhdistysten hallitusten jäsenten kouluttamista ja nyt iuuden koulutuskonseptin suunnittelu etenee kohti toteutusta. Valmistelemme parhaillaan omaa jäsenjärjestöillemme suunnattua Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutusta, josta tulee laadukas ja yhtenäinen koulutuskokonaisuus jokaiselle perussuomalaiselle yhdistystoimijalle. Koulutuksen tavoite on syventää yhdistysten hallitustyöskentelyssä tarvittavaa osaamista entisestään.

– Monilla perussuomalaisissa yhdistyksissä toimivilla on tarvetta saada juuri heille räätälöityä koulutusta, siksi suunnittelimme juuri heille sopivan kokonaisuuden, Pekasuksen rehtori Arto Luukkanen toteaa.

Koulutukset alkavat syksyllä

Koulutuskokonaisuuden suunnittelu ja opettajien rekrytointi on jo hyvässä vauhdissa. Kevään aikana on rakennettu koulutuksen sisältöjä ja syksyllä ensimmäisiä koulutuksia lähdetään jo aloittamaan.

– Räätälöimme Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutuksen (YHO) juuri perusuomalaisten yhdistysten tarpeisiin, sillä sellaista ei tällä hetkellä juuri ole, opintosihteeri Jaana Vesterinen-Prähky sanoo.

Opintomodulien sisältöjen suunnittelu on viimeistelyä vaille ja koulutuksesta tulee todennäköisesti monimuotokoulutus, jossa on yksi lähipäivä ja kolme etäkoulutuspäivää.

– Pyrimme viemään koulutuksen lähipäivät lähelle opiskelijoita ja siksi kartoitamme ensin koulutuksesta kiinnostuneita, jotta aikataulutukset saadaan soviteltua loppuvuodelle, kertoo Jaana.

Pekasuksella on kokemusta järjestökouluttamisesta mutta tämän tyyppistä konseptoitua koulutuskokonaisuutta ei käytössä ole aikaisemmin ollut. Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutuksesta on tarkoitus rakentaa laadukas ja opintokeskuksen oma ”lippulaiva”, jolla ylläpidetään perussuomalaisten yhdistysten hallitustyöskentelyn osaamista ja vahvistetaan yhteisiä toimintamalleja.

– Tämän koulutuksen suunnittelu on lähtenyt halusta kehittää perussuomalaista yhdistysosaamista, ja koulutuspaketin sisältö on saanut innostuneen vastaanoton, silloin on helppo lähteä viemään prosessia eteenpäin, Arto Luukkanen iloitsee.

Hallituskoulutusta tarvitaan niin piiri-, kuin myös paikallisyhdistyksissä

Jokainen perussuomalainen yhdistys on omannäköisensä. Yhteistä niille on kuitenkin se, että niiden toiminta perustuu paikallisiin toiveisiin ja tarpeisiin sekä, että se on ensisijaisesti toimintaa oman asuinalueensa hyväksi.

Yhdistystoiminnan ylläpitämisen lisäksi perussuomalaiset yhdistykset järjestävät myös erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä ylläpitävät aktiivista ja vaikuttavaa keskustelua siitä miten omaa aluetta tulisi kehittää sen asukkaiden hyväksi. Tavoitteena on oman asuinalueen elinvoimaisuuden ja asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistäminen.

Muutokset suomalaisessa vapaaehtoistyössä ja siihen sitoutumisessa heijastuvat kuitenkin vahvasti myös poliittisten yhdistysten toimintaan. Ei ole enää itsestäänselvyys, että yhdistystoiminta on entuudestaan kaikille tuttua tai että yhdistyksen hallitukseen riittää tulijoita. Pekasuksessa onkin huomattu, että koulutusta pyydetään niin piiri-, kuin myös paikallisyhdistyksille.

Perussuomalainen yhdistystoiminta on aina pohjautunut vapaaehtoisuuteen mutta puolueen kasvamisen myötä on selvää, että toiminnan tulee antaa enemmän kuin ottaa ja muun muassa juuri sen pohjalta oma Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutus on suunniteltu perussuomalaisille.

Tiedämme, että Perussuomalainen yhdistystoiminta on parhaimmillaan innostavaa, hauskaa, palkitsevaa ja riittävän haastavaa ja tämän koulutuskokonaisuuden lisäksi myös tulevaisuudessa entistäkin osaavampaa!

Ennakkoilmoittaudu koulutukseen

Lähde mukaan syventämään osaamistasi Pekasuksen Yhdistyksen hallitusosaaja-koulutuksessa ja klikkaa tästä linkistä ennakkoilmoittautumaan koulutukseen.      Saat syyskuussa lisätietoja koulutuksesta. Ensimmäiset koulutukset starttaavat jo lokakuussa.

Lisätietoja: posti@pekasus.fi